keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Otan haasteen vastaan!

Heippu!

Sain saman haasteen sekä Hukkunut Hammasratas -blogin Iidalta että SATTUUHAN NIITÄ -blogin Hennalta. Ideana tässä haasteessa on vastata bloggaajan keksimään kymmeneen kysymykseen, ja haastaa sitten muita bloggaajia vastaamaan omiin kysymyksiin. Koska sain haasteen kahdesta eri blogista, päätin valita kummankin kysymyksistä viisi, jottei tästä haastepostauksesta tulisi liian massiivinen. Aloitan viidellä Iidan kysymyksellä ja perään vastaan viiteen Hennan kysymykseen. Ja tuumasta toimeen:

I: Milloin ryhdyit bloggaamaan ja miksi?
Aloitin bloggaamisen joitakin vuosia sitten TarsierCircus nimisessä blogissa. Halusin paikan jossa voin esitellä omia juttujani, vaatteitani ja harrastuksiani. Oli mukavaa, kun oli paikka johon voi jakaa vähän enemmänkin kuvia kerralla. Intoni touhuun kuitenkin laantui viime kesänä ja poistin blogin. Sain taas intoni takaisin, joten blogin poistaminen ja kaikkien lukijoiden menettäminen harmitti. En kuitenkaan tahtonut tehdä uudelleen samaa blogia, joten päätin aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa blogissa.


I: Harrastatko jotakin bloggaamisen lisäksi?
Jep. Kaiken sorttisia käsitöitä aina kun tulee inspiraatiota. Nyt mulla on työnalla kaasumaskin tuunaus. Tämän lisäksi harrastan valokuvausta, SCA-taistelua ja jousiammuntaa. Puutarhanhoitoon oon myös panostanut nyt kesällä. Mulla kasvaa muunmuassa kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsaa, mansikoita ja yrttejä :)


I: Kuinka pitkä olet?
Mä oon 165cm pitkä, elikkäs keskiverto suomalaisnaisen pituinen.

I: Parasta musaa kesällä on...
Mä kuuntelen hyvin pitkälti samaa musaa vuodenajasta riippumatta, mutta folk-metalli on yksi sellainen genre, joka tuo mulle tosi kesäisen olon. Myös esim. Flogging Molly on aivan mahtavaa kesäjuhlamusaa!


I: Jos saisit ilmaisen matkan minne tahansa, minne lähtisit ja mitä tekisit?
Mulla ois kolme hyvin potentiaalista vaihtoehtoa. Ensimmäisenä Skotlanti, jonne lähtisin koluamaan vanhoja linnoja. Sieltä löytyy myös tällainen "kummituslinna"hotelli, jossa ehdottomasti yöpyisin. Toisena Japani, jonne lähtisin ihan vain nauttimaan kulttuurista ja ihailemaan upeita maisemia, kirsikkapuita ja rakennuksia. Haluisin siis kauemmas Tokyon hälystä, johonkin vähän pienempään kylään. Kolmantena vaihtoehtona vielä Ukraina, jonne haluan vaan yhdestä syystä: Vieraillakseni Prypjatin hylätyssä kaupungissa.


H: Kesän suosikki juomasi?
Ehdottomasti sangria ja tottakai itsetehty. En ole yhtään viinin ystävä, mutta sitten kun sen "pilaa" kaikella ylimääräisellä, siitä tulee herkkua!

H: Tämän kesän paras hetki/tapahtuma tähän mennessä?
Ehdottomasti juhannus, joka on ollut paitsi tämän kesän paras juhla, myös elämäni paras juhannus! Lisää juhannuksestani voit lukea klikkaamalla TÄSTÄ



H: Mikä on kengän kokosi ja suosikki kenkäsi?
Mun kengännumero on 38, eli aika keskiverto sekin. Suosikkikenkiä on ehdottomasti maiharit, jotka yhdistän kaikkiin vaatteisiin, niin arkivaatteisiin kuin juhlamekkoihinkin.

H: Suurin haaveesi, jonka aijot vielä toteuttaa?
Iso kartano jonne pelastan kaikki maailman kodittomat kissat ja työpaikka Japanilaisen videopelifirman johtavana hahmosuunnittelijana. Ihan toteutumiskelposia molemmat eikö? :--D

H: Kunmpi tuli ensin.....MUNA vai KANA?
Muna tuli ensin, koska yksi kanan ominaisuuksista on munasta kuoriutuminen. Tähän sitten yleensä esitetään jatkokysymys "No mikä sen munan sitten muni?" No sen muni lintueläin, jota evoluutio ei ole vielä kehittänyt niin paljon että se on laskettu kanaksi, kanan esiaste, vasta poikanen on ylittänyt kanuuden rajan.

Omat kysymykseni ihmisille, jotka haastan:
1. Kerro yhdestä elämäsi ikimuistoisimmasta hetkestä
2. Kuinka tapasit parhaan ystäväsi?
3. Lempi pokemonisi?
4. Jos olisit satuolento, mikä olisit?
5. Hauskin youtube-video tai memekuva IKINÄ?
6. Jos sulla olisi kymmenen kissaa, mitkä olis niiden nimet?
7. Kaikista paras muumijakso?
8. Unelmatyöpaikkasi?
9. Jos saisit syntyä uudelleen toiselle aikakaudelle, mille syntyisit?
10. Jos joutuisit polttamaan kaikki vaatteesi ja saisit säästää vain yhden vaatekappaleen, minkä säästäisit?

Ja haaste lentää seuraavien kymmenen blogin kirjoittajille:
Zombieca
Varjosuden varjo
Nicole in the wonderland
Evil Roots
Satiinitaivas
Dark Paradise
Metanoia
Menace to society
Psychosis Overdose
"Tahdon"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti